Vietimme viikonlopun yhdessä. Näimme taas "pitkästä aikaa". Olihan siitä jo kaksi ja puoli päivää, kun viimeksi vietimme yön yhdessä. No, mutta silti, ikävä oli ollut kova. Molemmilla. Halaus kesti varmaan tunnin ja sängyllä loikoilu kaksinkertaisen määrän. Oli ihana nähdä taas.

Mutta mikä sitten menee vikaan? Tämän alkuhuuman jälkeen joku menee aina vikaan. Tulen miettineeksi, mitä ihmettä teenkään tämä miehen kanssa. Välillä tuntuu, kuin seurustelisi ala-asteen kuuudes-luokkalaisen kanssa. Energiaa on liikaa ja "hyvät" vitsit kohdistuvat aina minuun. Pitäisikö minun nauraa?

Muutamia tuntia alkuhuumasta ja se tunne tulee taas. Epävarmuus. Siksi minä kutsuisin sitä. Kun alan epäillä, hän tekee taas jotain sellaista, mikä miellyttää minua ja saa minut taas varmaksi siitä, että olen oikeassa seurassa, mutta sen jälkeen se iskee taas. Minun täytyy - en sanoisi jatkuvasti, mutta välillä - vakuutella itselleni, että haluan olla hänen kanssaan. Pitäisikö sen olla niin? Luulen, että pelkään vastausta tuohon niin paljon, että en halua itsekään tietää sitä. Rakastan häntä liian paljon, että en halua luopua hänestä. Hän on tukenut minua vaikeana aikana ja kestänyt sen, rakastanut minua, vaikka minusta ei ole aina ollut iloa hänelle..